Luontolomalle Leivonmäelle

Tervetuloa tutustumaan tarkemmin Tähtitalvikkiin!   

Tähtitalvikki-huvila on valmistunut syksyllä 2008 Rutajärven rantaan aivan keskelle Leivonmäen kansallispuistoaluetta. Tontin reunasta alkaa oma yksityinen luonnonsuojelualue ja tonttia ympäröi kansallispuisto. Luonnonvaraisessa pihassa kasvaa mm. tähtitalvikki ja monia muita pieniä luonnonihmeitä. Mustikoita, puolukaita ja sieniä löytyy runsaasti aivan vierestä.

Ilta-aurinko lämmittää upeaa hiekkarantaa, joka on kivetön, kaislaton ja tasaisesti syvenevä, siis ihanteellinen uimaranta myös lapsille.

Jo Tähtitalvikin sijainnin vuoksi luonnonsuojelu, kierrättäminen ja jätteiden lajittelu on ollut meille erityisen tärkeää.  Rakennus lämpiää maalämmön turvin. Se on maalattu aidolla itse keitetyllä punamultamaalilla ja sisustuksessa olemme ottaneet huomioon kierrätyksen.   

Turvallisuudesta ja mukavuudesta ei ole silti tingitty tippaakaan, vaan kaikki valaisimet ja kodinkoneet ovat uusia. Myös sängyt, patjat, peitteet, tyynyt ja liinavaatteet ovat uusia ja laadukkaita. Sen sijaan kierrätystä on toteutettu mm. keittiön kaapinovissa ja monissa huonekaluissa, joita on hankittu käytettyinä ja kirpputoreilta. Näin olemme onnistuneet luomaan kauniin kodikkaan tunnelman, tinkimättä turvallisuudesta ja käytännöllisyydestä.

Jätteiden lajitteluun olemme kiinnittäneet erityistä huomiota ja olemme tehneet lajittelusta asiakkaille mahdollisimman helpon. Keittiöstä löytyy jäteastiat niin palamattomalle sekajätteelle, lasille, tölkeille kuin biojätteellekin ja ulkona on oma kompostori ja jätesäiliö.

Lapsiperheet ovat erityisen tervetulleita.  Heitä varten on syöttötuoli, potta, pinnasänky ja matkasänky. Portaiden alapäähän saa laitettua portin. Ulkoleikkeihin on hiekkaleluja ja sadepäivien varaksi olemme varanneet lastenkirjoja (kirjastosta kierrätettyjä..) ja joitakin leluja.

Kesävuokralaisilla on mahdollisuus nauttia puulämmitteisen kiukaan pehmeistä löylyistä rantasaunassa, jota on mahdollisuus vuokrata pienestä lisähinnasta. Rantasaunalla on mahdollisuus myös lisämajoitukseen neljälle hengelle.

Varusteista, välimatkoista ja vuokraamisesta on tietoa osoitteessa www.huvila.net/1248.

Kiinnostuitko? Ihastuitko? Ota yhteyttä, kerron mielelläni lisää.